Ihanien puutarhojen keidas täynnä kauniita kasveja keskellä Helsinkiä: Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan ulkopuutarhat ovat olleet auki myös pandemian aikana.
Komeassa päärakennuksessa toimii kasvimuseo. Se on avoinna vain tutkijoille. Kasvitieteellisen päärakennuksessa on asunut lapsena luonnonsuojelija Pentti Linkola. Hänen isänsä oli Helsingin yliopiston kasvitieteen professori ja myös puutarhan esimies.
Arkkitehti Gustaf Nyströmin suunnittelema päärakennus valmistui 1903. Talossa oli opetustiloja, kokoelmat, kirjasto ja kasvitieteen professorin, vahtimestarin ja lämmittäjän asunnot.

Kivirakennuksesta piti tulla kuninkaanlinna aikoinaan, kun Suomeen oli tulossa hallitsijaksi kuningas Väinö I. Saksalainen prinssi Friedrich Karl ehdittiin valita eduskunnassa Suomen kuninkaaksi 9. lokakuuta 1918, mutta hän ei koskaan ottanut virkaa vastaan.

suihkulähde



Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha käsittää ulkopuutarhan ja sisäkasvihuoneet. Ulkopuutarha on noin neljä hehtaaria. Kasvihuoneita on yleisölle avoimena kymmenen.

Aistipuutarha
Kasvitieteellinen puutarha sijaitsee aivan keskellä Helsinkiä. http://www.luomus.fi/fi/kaisaniemi/esittely
Ulkopuutarhaan on vapaa pääsy ympäri vuoden. Ulkopuutarha on avoinna vuoden jokaisena päivänä klo 9–20.

Sisäkasvihuoneet avattiin koronatilanteen takia vasta 04.06.2020. Niistä seuraavassa postauksessa.
Oheiset kuvat olen ottanut viime kesänä (25.08. 2019).
Kuvauspaikka: Helsingin yliopiston kasvitieteellinen puutarha Kaisaniemessä
Kuvat ja teksti: Liisa Maunola

Kasvien salainen maailma
Photo by Matti Pasanen

Suppaajia Kaisaniemenlahdella
#ulkopuutarha #kaisaniemi #kasvitieteellinenpuutarha #botanicgarden #kuninkaanlinna #kivikkopuutarha